sunnuntai 15. tammikuuta 2012

6. Viides viikko

5.-11.12.2011

Tuisku täytti 14 viikkoa, ja sen kanssa jatkettiin tavallista arkea. Aiempia käskyjä vahvistettiin edelleen, ja istu-käsky alkaa vähitellen sujua myös ilman käsimerkkiä. Uutena juttuna tällä viikolla alettiin opettelemaan täällä-käskyä, joka lähinnä toimii 100% varmana luoksetulona tulevaisuudessa, toivottavasti. Edellisen koirani Novan kanssa tämä käsky opeteltiin agilityssä, jolloin koira oppi esim. kauempaa tulemaan ohjaajan luo, jos oli jollekin esteelle tosi tarkka lähestyminen (tai tosi tarkka valinta radalla, ettei mennä väärälle esteelle). Täällä-käsky lähinnä tarkoittaa sitä, että kädessä on herkkua, ja kun koira tulee siihen käteen "kiinni", niin siitä se on hyvä lähettää esteelle. No, meillä tämä käsky nyt alkuun ainakin toimii kontaktin ottona ulkona ja luoksetulona. Käskyä opeteltiin ensin sisällä, ja Tuisku hoksasi sen todella nopeasti (se on se nakinpalojen voima!). Ulkona Tuisku otti myös hienosti kontaktia täällä-käskyn yhteydessä :)

Perjantai-iltana meillä oli toinen pentutapaaminen viime viikolta tutun Viima-sheltin kanssa. Tällä kertaa pennut olivat jo alussa riehakkaampia, ja Viimakin pärjäsi leikissä Tuiskulle hyvin. Nopeudessa ja liikkeiden ketteryydessä Tuisku taisi vieläkin olla hieman edellä kehityksessä. Viimalla oli jännä tapa vaania Tuiskua, toki niin kuin lammaskoiran kuuluukin! Tuisku ei ollut keksinyt tapaa aiemmin, mutta jo loppuvaiheessa pennut sujuvasti vaanivat toisiaan, mikä oli oikein hauskaa seurattavaa meille yleisölle.


Yksinoloa on pidennetty kahteen tuntiin, ja se sujuu edelleenkin ilman ongelmia. Eteiseen ja keittiöön rajattu alue on osoittautunut varsin käytännölliseksi ratkaisuksi silloin, kun Tuisku joutuu jäämään itsekseen. Sisäsiisteys on edennyt siinä määrin, että ulos tulee lähes joka kerta jotain, kun sinne lähdetään tarpeita tekemään. Toki sanomalehdet ovat edelleen käytössä, mutta eivät enää yhtä ahkerasti kuin aiemmin. Puruluiden suosio kasvaa yhä, jos mahdollista.

Viikonloppuna vierailimme Maarika Räsäsellä Abundantia's-kennelissä. Maarika halusi nähdä Tuiskun, kun on suunnitellut käyttävänsä Tuiskun isää yhdelle sijoitusnartulleen. Tuisku sai jälleen kehuja rohkeasta ja avoimesta luonteestaan. Viiden aikuisen sheltin laumasta Tuiskulle esiteltiin neljä jäsentä yksitellen, joten Tuisku sai monta hyvää koirakokemusta kerralla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti