Tuisku täytti jo kokonaiset 5 kuukautta, on se jo iso poika! Niin iso, että melkein aina pissatessakin jo nousee jalka :) Tämä viikko meni muuten täysin sisäsiistinä, mutta kahtena päivänä tuli yhdet kakat lattialle. No, pienistä ei lannistuta, kun kerran edistystä on selvästi havaittavissa. Muuta edistykseksi luettavaa voisi ainakin olla se, että nyt viimeistään Tuisku osaa mennä portaat ylös ja ainakin muutaman rappusen myös alas. Toki ei koskaan mennä portaita ellei ole pakko. Ulkoportaista nämäkin havainnoit ovat tulleet. Tällä viikolla lähti myös urakalla hampaita, ainakin kaksi hammasta edestä ja yksi poskihammas takaa. Kulmahampaiden lähtöä tässä vielä odotellan, toivottavasti niiden kanssa menee hyvin.
Viima noin 17 viikkoa |
Tällä viikolla piti oikein alkaa miettimään, onko Tuisku tuhonnut mitään tavaroita. Sukkiahan se rakastaa varastella, mutta lähinnä siitä on mukavaa, että sitä jahdataan ja se saa ylpeänä esitellä sukanryöväämistaitojaan. Kahden crocsin sangat se on syönyt poikki, mutta oikeastaan siinä onkin kaikki tihutyöt. Todella kiltti ja fiksu koira Tuisku on siis myös tuolta kantilta ajateltuna - tosin on sille aika paljon tarjottu aina puruluita ja muuta tekemistä, ettei sen tarvitse keksiä (pahoja) tekemisiään itse.
Perjantaina oli Musti ja Mirri -areenalla ilmaiset rallytokotreenit. Lähinnä menimme paikalle sosialistamismielessä, sillä ensinnäkään Tuisku ei ole koskaan käynyt sisähallissa ja toisekseen tekee hyvää nähdä muita koiria plus omistajalle uutta tietoa rallytokosta. Kokemus olikin erittäin positiivinen :) Paikalla oli yhteensä viisi shelttiä, joten hyviä koirakokemuksia saatiin lisää. Saimme jopa suoritettua osan rallytokon tehtävistä, mikä vain oli plussaa! Mistä itse olin erittäin tyytyväinen oli, että Tuiskun kontakti parani koko ajan ja oli lopussa jo todella hyvä. Muiden koirien vaikutus siis väheni koko ajan loppua kohden, ja siinä sivussa omaa vuoroa odotellessa treenattiin samalla vähän näyttelyjuttuja :) Ensi viikolla alkaakin sitten agilityn alkeis/pentukurssi, joten sitä innolla odotellessa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti