maanantai 6. helmikuuta 2012

14. Pakkasen puremia

30.1.-5.2.2012


Tuisku täytti jo 5,5 kuukautta! Maanantaina meillä oli vähän jännitystä matkustaessamme Pohjanmaalta takaisin Savoon, kun meidän ydinporukan lisäksi kyytiin otettiin noin 3 kuukauden ikäinen kissanpentu :) Pentu matkusti siis uuteen kotiinsa, ja meidän tehtävämme oli saattaa pikkuinen ensimmäisellä automatkallaan uudelle omistajalle. Pikkuinen tyttökissa huusi ainakin tunnin takapenkin kuljetusboksissaan, ennen kuin tyytyi kohtaloonsa ja rauhoittui nukkumaan. Tuisku matkusti koko matkan jalkatilassa onnistuneesti, ja malttoi jopa makoilla suurimman osan matkasta (rentoutumisen merkkejä autossakin!). Toki sen piti alkuun kuunnella sitä pientä surkeaa maukumista, joka takapenkiltä kantautui. Kisu saatiin lopulta turvallisesti uuteen kotiinsa.

Viikko oli varsin ankea pakkasten takia. Lenkkeily oli erittäin hankalaa, sillä Tuiskun tassut tahtoivat paleltua jo alkumetreillä. Pakkasta oli parhaimmillaan eräs aamu -33 astetta, ja vaikka Tuiskulle puettiin uusi takki päälle, niin eihän se tassuja suojaa. Kohtalotovereiden innoittamana aloin miettiä Tuiskullekin fleecetossujen hankintaa. Harmillista kyllä, en omista ompelukonetta (jos edes osaisin enää sellaista käyttää), joten meinasi tossuhaave kaatua saman tien. Kuitenkin eräs ihana ystäväni lupasi auttaa, sillä hänellä on ompelukone. Tossut saadaan varmaan käyttöön ensi viikon alusta, innolla jo odotellaan!

Viima noin 4,5 kk ja Tuisku noin 5,5 kk

Tämä viikko oli muuten melko tavallinen. Täydellinen sisäsiisteys jatkui, eli omistaja voi olla erittäin tyytyväinen! Peruskäskyjä harjoiteltiin ja aivotyötä teetettiin Tuiskulle lenkkeilyn korvikkeena (etsi-peliä, pahvirullien sisään piilotettuja nameja, aktivointipalloa jne.). Pöytätreeniä tehtiin edelleen jonkin verran. Onneksi Viima-sheltti kävi torstaina Tuiskun kanssa leikkimässä, niin saatiin kaveruksilta  vähän virtaa purettua. Kylläpä ne innolla leikkivätkin jälleen kerran, ja Tuisku nukkui loppuillan varsin tyytyväisenä :) Semmoinen huomio tuli tehtyä, että Tuisku oli kasvanut Viimaa kiinni jonkin verran. Myös Tuiskun turkissa on tapahtunut selvä parannus: häntään on tullut lisää karvaa sekä kaulus alkaa hiljalleen muotoutua. Muutenkin koko koira tuntuu paljon isommalta kuin pari viikkoa sitten!

Perjantaina oli ACE:n babe/starter -kurssin toinen kerta ja mukana jälleen kuusi koirakkoa. Pakkasista huolimatta hallissa tarkeni, ja Tuiskun innostus tarttui jälleen väkisin myös ohjaajaan. Aluksi muisteltiin edellisen kerran juttua eli lyhyehköä suoraa putkea ja targetille palkkaamista. Sen jälkeen harjoiteltiin uutena juttuna rengasta, jonka Tuisku hoksasti heti :) Lopuksi vielä suoraa pitkää putkea, jonka läpi Tuisku viiletti hirmuista vauhtia! Kurssin vetäjä kehui Tuiskua kovasti, kun oli niin reipas, vauhdikas ja nopea oppimaan. Kuulemma oikein hyvä agilitykoiran alku!

Sunnuntaina kävimme yli 30 asteen pakkasista huolimatta katsomassa agilitykisoja, jotka toki olivat lämmitetyssä sisähallissa. Tuisku pääsi mukaan ihmettelemään vilskettä ja meteliä sekä kisaajien menoa agilityradoilla. Aluksi tietenkin piti kuunnella kaikkia ääniä sekä ihmetellä radalla haukkuvia koiria ja juoksevia ihmisiä. Tuisku sai paljon huomiota ihmisiltä ja otti tapansa mukaan kaiken huomion avoimesti vastaan. Lopussa Tuisku innostui vinkumaan ja haukkumaan radalla meneville koirille - taisi olla varsin jännittävää katsottavaa :) Illalla uni maistuikin hyvin, kun oli ollut sopivaa aktiviteettia päivällä.

Semmoisen erityishuomion voisi vielä tältä viikolta mainita, että Tuisku nukkuu tosi usein nykyään myös selällään :) Näyttää osaavan siis ottaa myös rennosti jo enemmän. Tuisku tulee edelleen mielellään myös syliin, ja nukkuu siinäkin aina selällään!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti