keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

60. Agilitymasennus

26.11.-2.12.2012

Maanantaina viikko alkoi varsin tavallisesti. Jätin Acanan nappulat kokonaan pois ruokavaliosta suoliston normaalin toiminnan turvaamiseksi, vaikken tiedäkään, auttaako se. Tylosiinia annoin jälleen, onneksi siitä tuntui olevan apua. Silmätipat auttoivat myös sen verran hyvin, että tiistaina lopetin sekä silmätippojen laiton että tylosiinin antamisenkin. Ei uskalla edes sanoa, että tilanne kerrankin vaikuttaa hyvältä - ainakin ihan pienen hetken.

Keskiviikkona edelleen sekä Tuiskun vatsa- että silmäoireet olivat poissa, joten päätimme mennä trainingsiin ACE:lle Harrin treeneihin. No, tunnetusti Tuiskun ongelma on ollut viereiselle radalle karkailu, ja se on hyvin helppo tehdä muovisen "verkkoaidan" ali juoksemalla mistä tahansa kohtaa. No, rata alkoi pahaenteisesti, eli ensimmäiset esteet menivät veivät koiran suoraa päin viereistä rataa ja muoviaitaa, ja kas vain, Tuisku lähti lapasesta joka ainoa kerta heti kahden esteen jälkeen karaten viereiselle radalle räyhäämään suorittavalle koiralle. Itse oli muutenkin aika uuvuksissa Tuiskun sairasteluista ja koulukiireestä, joten tämä vain oli minulle liikaa. En ole luovuttajatyyppiä, mutta sillä hetkellä en vain saanut revittyä itsestäni irti minkäänlaista taistelutahtoa. Niinpä siirsin M:n Tuiskua ohjaamaan, ja Tuiskulla teetettiin ihan yksinkertaista hyppy-purki-sarjaa, jotta koira saatiin taas kontrolliin. Tuisku palkkautui tällä kertaa myös lelulla, mikä taas minun mielestäni ei sopinut sille välttämättä kovin hyvin - se tuntui vain lisäävän koko ajan Tuiskun jo ennestään sata  lasissa olevia kierroksia. Loput virrat Tuisku onneksi pääsi purkamaan leikkiessään Nallen ja Viiman kanssa.

Shetlannin karvaton koira?

Torstaina huomasin, että Tuiskun silmäongelma oli jokseenkin palannut: silmä näytti vuotavan melko paljon. Saimme ajan tällä kertaa ihan silmälääkärille, joka kuitenkin sanoi, että silmä ei ole enää tulehduneen näköinen eikä ylimääräisiä ripsiäkään löytynyt. Sain onneksi kortisonitippareseptin varalle, jos silmätipan tarve näyttää tulevan esimerkiksi viikonlopun aikana. Tuiskun maha sentään pysyi jokseenkin hyvänä (pieniä määriä keitettyä porkkanaa, kypsää kanaa/raakaa kalkkunaa, laktoositonta raejuustoa + koulutusnameina nakkia).





Perjantaina tuli se kauan kaipaamani irroittautuminen arjesta: lähtö Seinäjoelle The 69 Eyesin keikalle kaverin kanssa. Todella tarvitsin sitä, sillä koko syksy oli aivan kamalan raskas! Eipä sillä että tämäkään reissu olisi helposti onnistunut: kaikki junat olivat lumimyskyn takia myöhässä, ja useita junia oli myös kokonaan peruttu. Pääsin lopulta onnistuneesti perille, ja itse keikka oli aivan loistava. Lauantaina shoppailukierroksen jälkeen oli mukava palata kotiin etenkin, kun M oli pärjännyt Tuiskun kanssa hyvin, eikä vatsa- tai silmäoireitakaan ollut ilmaantunut :) Tuisku oli mm. päässyt leikkimään naapurin jackrusselnarttu Nasun kanssa, ja Tuisku oli ollut ihan innoissaan! Illalla kotitreeneissä teimme kontaktitreenit silityslaudan avulla + perustemppuja, ja Tuisku teki kyllä tosi hyvin!


Sunnuntaina sää oli edelleen aivan kamala: kylmä, kunnon viima ja lumipyry. Tuiskulle piti laittaa ihan Hurtan pomppamallinen takkikin päälle, kun ei tuolla olemattomalla turkillaan reppana tarkene näin kylmillä säillä. Tuiskun maha ja silmä pysyivät edelleen kunnossa. Hain Tuiskulle Multidog-vitamiinia eläinkaupasta, sillä en tiedä, miten kauan joudumme vielä pitämään nappulat poissa ruokavaliosta. Illalla kävimme vielä itsenäisesti treenaamassa vähän agilityä. Otettiin pientä rällättelyrataa: eteen hyppy, rengas, mutkaputki, hyppy, suora putki ja hyppy. Sen jälkeen otettiin keppejä, ja Tuisku hoksasi hienosti nyt neljä keppiä ilman käsiohjausta! Lisäksi otettiin puomia ja hyvin meni sekin, tosin piti olla loppukontaktia itse varmistelemassa, että Tuisku malttoi pysähtyä. Kaiken kaikkiaan hyvät ja antoisat treenit noin keskiviikon pohjanoteerauksen jälkeen :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti