Maanantaina olimme ACE:lla taas kontaktikurssilla. Tuiskulla tuntui olevan kauheita keskittymisongelmia, kun viereisellä radalla koirat menivät putki-hyppy-ralleja, ja Tuisku olisi selvästi halunnut mukaan. Tuisku karkasi aina aidan luo räyhäämään (paimentamaan?) radalla menevälle koiralle. Kuulemma paimenkoiralle tyypillistä mutta todella rasittavaa! Täytyy ohjaajien kanssa miettiä, miten tästä tavasta pääsisi eroon. Toki se liittyy myös Tuiskun ikäänkin, kun se on vielä niin nuori ja hulvaton. Kokeiltiin laittaa Tuisku kerran pitkään liekaankin, mutta ei se pannan kanssa ole turvallinen, kun nykäisyssä voi revähtää niskatkin.
Koirahierontaa
Kaunis Viima
Tiistaina näimme Viiman kanssa koirapuistossa ennen näyttelytreeneihin menoa. Koirapuistoon tulivat myös jackrusselnarttu Nasu sekä schipperke Isa. Nasu, Viima ja Tuisku leikkivät varsin nätisti keskenään, vaikkei Nasu aina pysynytkään isompien mukana - vielä! Ehdimme olla puistossa noin puoli tuntia purkamassa energioita, jonka jälkeen suuntasimme treenipaikalle. Aluksi käytimme kymmenisen minuuttia koirien hieromiseen Tarun opastuksella. Oma selkäni on alkanut vihoittelemaan oikein toden teolla, käveleminenkin vihloo alaselkään aika ilkeästi - saati sitten juokseminen! Sinnillä koitin näyttelytreeneissä juosta Tuiskun kanssa muutaman ringin, eikä tilannetta helpottanut yhtään se, että Tuiskun vauhti luonnollisessa raviliikkeessä on aika kova, joten selkäparka kyllä joutui koetukselle!
Tuiskulla on edelleen ongelmana se, että helposti sillä napsahtaa joku "ota kiinni jos saat" -leikkivire päälle, kun se ei saa mennä ensimmäisenä, vaan joutuu juoksemaan jonkun perässä. Tuiskun kaunis ravi muuttuu vetokoiramaiseksi kiskomiseksi, jolloin aina saa viheltää pelin poikki, ja aloittaa taas alusta - samoin tuloksi. Onko jollain antaa tähän vinkkiä? On yritetty sitäkin, että siedätetään Tuiskua pikkuhiljaa edellä menevään koiraan, ensin pidempi välimatka ja pikkuhiljaa sitä kurotaan pienemmäksi. Ei sekään tunnu auttavan. Kokonaisuutta ajatellen Tuisku meni kuitenkin ihan ok, mutta kyllä sitä pitäisi saada enemmän väsytettyä ennen treenejä.
Milou ja Tuisku
Viima ja Raipe ihmettelevät toisiaan
Keskiviikon trainingsiin menin vähän niin kuin soitellen sotaan - ei tällä selällä pystynyt juosta enää minkään vertaa. Kataisen Harri laittoikin meidät tekemään para-agilityä, ja se oli yllättävän hauskaa. Tähän selkäni vielä jollain lailla kykeni, ja Tuisku sai kuitenkin mielestäni ihan tarpeeksi vaativan treenin. Otimme tätä videollekin, ja onhan tuo oma könkkäämiseni aika kauheaa katsottavaa! No, pääasia että Tuisku nautti ja sai sopivia haasteita. Tuisku karkasi radalta pari kertaa, mutta tuli kuitenkin heti takaisin töihin, eli tältäkin osin jäi positiivinen mieli treeneistä.
Torstai oli varsin tavanomainen päivä. Kotona on otettu joka päivä parit kontaktit silityslaudan avulla, ja kyllä Tuisku osaa hyvin jo tarjo 2 on 2 offin, kun ei ole ylimääräisiä häiriötekijöitä :) Kyllä se näyttää olevan niin, että meidän on helpompi opettaa tämä juttu kotona minkä jälkeen sitä on helpompaa toteuttaa myös hallilla häiriöympäristössä.
Tuisku kauneusunilta herättyään
Perjantaina käytiin ottamassa agilityä itsenäisesti, ja teimme samaa kuin muu porukka viime trainingsissä, tosin lyhyemmillä esteväleillä, jotta selkävaivaisena edes melkein pysyin koiran perässä. Yllättävän hyvin Tuisku suoriutui, vaikka ohjaukseni oli aika-ajoin pahastikin myöhässä. Otettiin puomilla kontaktia, ja Tuisku tarjosi ihan oikein 2 on 2 offin! Kyllä oli ilo huomata, että treenaaminen on tuottanut tulosta.
Tuisku ja uusi herkkupussi, joka ei
lopulta kelvannutkaan.
Voiko kivun nähdä silmistä?
Lauantaina Tuisku alkoi oireilla oudosti. Aamulla annoin pitkästä aikaa ruuaksi maksalaatikkoa hieman nappuloiden sekaan, mikä oli näköjään tosi iso virhe. Vointi näytti kuitenkin paranevan iltaa kohti, mutta sunnuntaina Tuisku oli todella kipeä ja tuskainen. Aamulla Tuisku vielä söi, mutta sen jälkeen oksensi. Tuisku sai jonkinlaisia kipukohtauksia, joiden aikana se vain istui kyyryssä, tärisi, läähätti, ravasi välillä pientä ympyrää, ei kärsinyt oikein mennä makaamaan. Tuisku ei suostunut koko illan aikana syömään eikä juomaan mitään. Soitin jo päivystykseenkin, mutta sieltä todettiin, että yön aikana tuskin voivat tehdä paljoa, että jos koira pärjää aamuun niin mieluummin suosittelevat tulemaan silloin. Valvoimme koko yön vuorotellen Tuiskun kanssa, ja se onneksi rauhoittui lopulta nukkumaan.
1.-7.10.2012
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti