lauantai 25. elokuuta 2012

37. Kansainvälistä kilpailua jälleen

9.-15.7.2012

Maanantaina viikko alkoi ihan normaalilla arkipäivällä lenkkeineen ja pallonheittoineen. Tiistaina sen sijaan oli agilityn jatkokurssin treenit jälleen Kalajoella. Tällä kertaa meitä oli treeneissä vain kaksi, ja sääkin päätti suosia pelkästään pilveilemällä kaatosateen sijaan. Teimme tosi kivoja harjoituksia, joista pisin oli kahdeksan esteen rata putkista ja hypyistä. Koin itse taas suuren määrän oivalluksia ohjaajamme Hillan neuvojen avulla. Ohessa on paintilla piirtämäni kuva radasta, anteeksi huono piirtämistaitoni! Lähinnä rata on myös itselleni muistissa nyt muuallakin kuin paperilla, koska paperien on tapana kadota jonnekin ennemmin tai myöhemmin.

Tuisku ja Milo

Keskiviikko lukeutui taas näihin normaaleihin päiviin. Torstaikin oli samanlainen iltalenkkiin asti, jossa sattumalta törmäsimme Miloon lähellä ravirataa. Niinpä päätimme viedä pojat juoksemaan raviradalle, ja kyllähän niillä riittikin vauhtia! Osansa saivat myös varikset, joita koirat leikillään hätyyttivät maasta lentoon vuorotellen. Olimme jo lähdössä pois, kun raviradalle tuli suloinen samojedinkoirapentu Viktor. Se oli kyllä varsinainen nallekarhu untuvaturkissaan! Viktorkin innostui leikkimään oikein urakalla, ja koko letka juoksi innoissaan Milo kärkenä. Tuiskua kiinnosti lähinnä Viktorin haisteleminen, mutta nokkela Viktor sai Tuiskun huomion aina muualle hajujen maailmasta.

Perjantaina kokoonnuimme raviradalle Viktorin, Tuiskun, Milon ja Veeran voimin pitämään Tuiskulle viime hetken näyttelytreenejä. Tuisku sai taas juosta edellä, perässä ja letkan keskellä, seisoa kun muut juoksivat, juosta kun muut seisoivat ja muita erilaisia variaatioita, mitä näyttelyissäkin nyt voi tulla omalle kohdalle. Pahimmaksi osoittautui se, jos paras kaveri Milo juoksi edellä - sen perään Tuisku yritti vetää kuin paraskin rekikoira! Loppua kohden Tuiskun keskittyminen kuitenkin parani, ja palkinnoksi koirat saivat kunnon leikkituokion :) Ilta menikin sitten kaikissa näyttelyvalmisteluissa Tuiskun tassujen ja kauluksen pesusta aina tavaroiden pakkaamiseen.

Tuisku ja Halla
Lauantaina lähdimme ajamaan kohti Oulun Äimäraution ravirataa kuudelta aamulla. Toinen kansainvälinen näyttely junnuluokassa oli siis tiedossa melko harmaassa mutta poutaisessa säässä. Olimme perillä noin puoltatoista tuntia ennen shelttikehän alkua. Meidät ajatettiin ensin ihan väärälle parkkialueelle, josta saimme kantaa tavarat melko pitkän matkan päästä oikealle kehälle. Kehä ei ollut suuren suuri, ja joitakin koiria jännittivät sen lähettyvillä olevan hevoset. Tuisku kävi aluksi myös ihan valtavilla kierroksilla etenkin, kun näki agilitystä tutun Halla-sheltin. Päätin kerrankin välttelyn sijaan mennä Tuiskun kanssa oikein lähelle myös kaikkia tuttuja koiria kuitenkaan päästämättä leikkimään. Hallan kanssa treenattiinkin peräkkäin juosten kehän lähettyvillä ennen omaa vuoroamme.

Halla ja Tuisku <3
Meidän luokassa oli yhteensä neljä koiraa, joista kaksi oli merleä ja kaksi soopelia. Tuisku oli jälleen ensimmäisenä vuorossa, ja käytös oli alusta asti parempi kuin Kokkolassa. Tuomari Per Svarstad antoi minulle myös hyvin aikaa nostaa Tuiskun pöydälle rauhassa, ja Tuisku käyttäytyi hyvin myös miestuomarin käsittelyssä. Tuisku myös seisoi ja juoksi yksin hyvin, ja tuloksena JUN EH, JUK4. Tarkempi arvostelu löytyy niiden omalta sivulta. Jäimme vielä katsomaan shelttien arvostelun loppuun, ja Halla sai hienosti ERI:n sekä SA:n kuitenkaan sijoittumatta paras narttu -luokassa. Ensi kerralla sitten vielä paremmin!


Sunnuntaipäivä menikin elpyessä näyttelyreissusta. Havahduin kuitenkin siihen todellisuuteen, ettei Kuopion näyttelyynkään ole kovin pitkä aika enää. Siispä näyttelyitä kannattaa edelleen treenata viikoittain sekä yksin että porukassa jos vain mahdollista. Etenkin seiso-käskyä täytyy vielä saada parannettua, sillä Tuisku edelleen joskus jättää toisen takajalan "mahan alle". Kuopion näyttelyn jälkeen taidamme pitää pienen tauon mahdollisia mätsäreitä lukuunottamatta, sillä oletettavasti Tuiskun turkkikin vaihtuu tähän väliin juuri sopivasti :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti