keskiviikko 8. elokuuta 2012

36. Erittäin hyvä ellei täydellinen

2.-8.7.2012

Vanhempani olivat alkuviikon lomailemassa, ja Tuisku ei ole vielä juurikaan ollut yli kahdeksaa tuntia yksin kotona. Niinpä päätin hankkia Tuiskulle maanantaille ja tiistaille ulkoiluttajan kerran päivässä siksi aikaa, kun olen töissä. Hyvän ystäväni sisko Helena onneksi suostui tähän tehtävään, joten Tuiskulle ei tullut liian pitkää päivää olla yksinään. Maanantai-ilta menikin sitten lenkkeilyssä, palloleikeissä ja koulutusjutuissa lievästi sanottuna energisen koiran kanssa!

Tuisku on kyllä erittäin hyvin oppinut olemaan yksinään, joten ilmeisesti teimme jotain oikein yksinolo-koulutuksessa. Sitä ei tarvitse sulkea mihinkään yhteen huoneeseen, vaan se voi olla koko talossa tuhoamatta mitään. Pienempänähän se pureskeli yhden crocks-kenkäparin murusiksi, mutta muuten se on kyllä ollut erittäin kiltti tuolla tuhoamisakselilla - ja muutenkin.


Tiistaina Helena myös kävi lenkittämässä Tuiskua, ja illaksi agilityn sijaan lähdimme Himangalle grilli-iltaan. Sää suosi meitä oikein mukavasti, joten pystyimme olemaan ulkona koko ajan. Tuisku pääsi katsomaan lampaita ja maistamaan myös vähän grilliherkkuja :) Paikalla oli myös lapsia ikähaarukaltaan 4-13-vuotiaita, ja Tuisku tuli erittäin hyvin toimeen myös heidän kanssaan! Lapset juoksivat Tuiskun kanssa pihalla vaikka kuinka kauan, ja kyllä Tuisku nautti, kun oli paljon leikkikavereita. Kyllä uni maistuikin koiralle illalla kotona ihan eri tavalla kuin yleensä ;)



Keskiviikkona oli vuorossa Himangan match show. Kokkolan mätsärikokemuksesta viisastuneena päätin yrittää saada Tuiskulle väsyttäjän pari tuntia ennen mätsärin alkua. Tuisku pääsikin Milon kanssa juoksemaan raviradalle, mikä ei varmasti ollut pahitteeksi! Minä lähdin jälleen mätsäriin suoraan töistä, mutta onneksi Tuisku ei lähtenyt sinne suoraa nukkumasta tällä kertaa.



Päivä oli aika helteinen, ja mätsäripaikka oli melko aurinkoinen vielä illallakin. Kehässä oli nurmipohja, mikä olikin meille ihan uusi juttu. Sinänsä hyvä, sillä myös lauantaina tulevassa näyttelyssä oli sama juttu. Tuisku oli pentuluokassa heti ensimmäisessä parissa suomenlapinkoiran kanssa. Kokonaisuudessaan luokkaan oli ilmoitettu parikymmentä koiraa. Juuri meidän mennessä kehään sen laidalla syntyi jonkin sorttinen koiratappelu, jossa oli osallisena useampikin koira. Tuiskuhan alkoi heti minua siitä varoittelemaan ja kysymään, että huomasinko nyt varmasti kyseisen tapahtuman. Onneksi Tuisku sen verran alkoi keskittyä, että saimme punaisen nauhan. Tuomari seisotti koiria ja juoksutti vain kerran kehän ympäri, joten ei liian kauaa kyllä tarvinut kehässä viihtyä.

Punaisten kehässä Tuisku joutui heti jonon ensimmäiseksi, ja meidän takana oli riehuva, musta itäsiperianlaika - toisin sanoen Tuiskun pahin painajainen. Toisaalta tuommoisen lähellä saa kyllä hyvää käyttäytymistreeniä, kunhan vain omistaja saa pidettyä riehuvan koiransa jokseenkin aisoissa. Tuisku juoksi kohtalaisesti ensimmäisenä, vaikka perässä tuleva hirmu hieman jännittikin. Lopulta olimme punaisten kolmansia, ja kotiin viemisinä oli Tuiskulle luita sekä uusi vinkulelu :) Punaisten pentujen voittaja oli kauniisti esiintyvä suomenpystykorva.

Torstaina oli varsin normaali päivä. Otin vähän näyttelytreeniä omalla parkkipaikalla, sillä lauantain kansainvälinen näyttely painoi auttamattomasti päälle. Pyrin tekemään lyhyitä treenejä, jotta Tuisku ei kyllästy tai tylsisty. Perjantaina oli jälleen hellepäivä. Kävimme festivaaliraveissa Kaustisella, ja alkuperäinen suunnitelma oli ottaa Tuiskukin mukaan saamaan henkistä väsytystä yleisötapahtumaan. Helle kuitenkin muutti suunnitelmat, joten Tuisku sai jäädä tällä kertaa kotiin. Näyttelyvalmistelut pakkauksineen ja koiran tassujen + kauluksen pesuun venyivät myöhälle yöhön.

Lauantaina oli sitten tämän viikon varsinainen koitos eli Kokkolan kansainvälinen koiranäyttely. Näyttelypaikkana toimi Heimarin ravirata. Ilma oli aurinkoinen ja helteinen, ja aava ravirata osoittautui varsin tukalaksi paikaksi päivän mittaan. Saavuimme paikalle paria tuntia ennen kehämme alkua noin yhdentoista maissa. Laitoin Tuiskun turkkia ja juoksutin sitä nurmialueella. Tuisku juoksi hyvin yksin, mutta häntä nousi heti toisen koiran tullessa lähelle. Muutenkin Tuisku oli todella energinen, vaikka olin väsyttänyt sitä koko aamun!


Colliekehä venyi puolisen tuntia yli ajan, joten ennen kehää jouduimme jonkin verran odottelemaan ylimääräistä. Luokassamme junnu-uroksissa oli vain neljä koiraa, ja me olimme luokan ensimmäisinä. Tuisku innostui valtavasti muiden shelttien näkemisestä, ja häntä pystyssä koitti päästä tekemään lähempää tuttavuutta. Tuiskun juokseminen ei oikein onnistunut, sillä se kääntyi jatkuvasti katsomaan takana tulevia kavereita tai nuuski maata. Pöydälle en kerennyt sitä mitenkään asettelemaan, kun tuomari Eva Liljeqvist-Borg jo tuli katsomaan hampaita yms. Tuisku oli niin innoissaan, että seisoikin maassa häntä liian korkealla.

Tuomarilta saatiin ansaittu arvosana EH eli erittäin hyvä. Tuomarin kommentit olivat kuitenkin positiivisia, eli Tuisku oli hänen mielestään lupaava mutta tarvitsee vielä kehittymisaikaa. Jos Tuisku olisi esiintynyt paremmin, olisin ollut päivään tyytyväinen. Tuomari myös huomautti Tuiskun yhdestä puuttuvasta hampaasta sekä mustista laikuista turkissa. Tarkempi arvostelu löytyy Näyttelytuloksia-kohdasta niiden omalta sivulta. Kehästä jäi aika hätäinen fiilis itselleni, joten myös minä tarvitsen kokemusta esittämiseen. Seuraava kerta voi olla jo helpompi :) Emme helteen vuoksi jääneet katsomaan enää muita luokkia, vaan poikkesimme myyntikojuilla ostamassa Tuiskulle luita ennen kotiinlähtöä.

Sunnuntaipäivänä paranneltiin lauantain näyttelystä tulleita auringon polttamia palovammoja. Eipä sitä itse muistanut aurinkorasvalla varautua, kun koiraa varten pakattiin mukaan miljoona tavaraa ja mietittiin, onko kaikki varmasti mukana. Illalla käytiin ottamassa itsenäisesti agilityä, ja Tuisku oli tosi hyvä! Teimme viiden esteen radan, jossa oli ensimmäisenä hyppy, sen jälkeen mutkaputki, ja suoralle kolme hyppyä. Tässä ideana oli tehdä valssi putken jälkeen, ja suoralla oleville hypyille huutaa eteen-käskyä. Tuisku kyllä hoksasi idean heti, ja itsekin onnistuin tällä kertaa pysymään mukana! Loppuun otimme vielä rengasta yksittäin sekä hyppy - hyppy - rengas hieman kaarevalla linjalla. Tuisku meni tämänkin pätkän virheittä, joten treenikerta oli kaiken kaikkiaan oikein hyvin onnistunut ja hyvä lopetus tälle viikolle :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti